tiistai 29. maaliskuuta 2011

Maaliskuu -11

Varvaslistat ovat irti, niistä ei sattunut kuvaa, yritän muistaa. Kansivanerit epoksoidaan ja uusi epoksi on totuttua ohuempaa, joten vielä piti vetkuttaa yksi vuorokausi ja kokeilla uutta epoksia - valuuko se, kuinka pitkä on työikkuna, paljonko sitä kuluu, jne.

 Partaasta etsittiin julmin kallistus ja siirrettiin vatupassilla koevanerille. Vanerilappu kunnolla kiinni ja siihen samanlaisia piirustuksia kuin on kannessa. Rimojen ruuvinreijät simuloitiin aidolla ja alkuperäisellä 3,5 x 16 ruuvilla ja reiät höylättiin sitten mataliksi, aivan kuin kannellakin. Nousevatko ruuvinreiät ylös? pysyvätkö piirrokset kannessa?
Kävi ilmi että lyijykynäpiirrokset olivat oikea ratkaisu, mustekynä katosi epoksin mukana jättäen jälkeensä vain piirron siihen missä kuulakärkikynän kuula oli rusentanut kantta.

 Kuivunut muste pysyi sitten hieman paremmin, mutta tuhraantui kuitenkin hieman.

Runko suojattiin epoksivalumilta ja tulevalta kansimassasirkukselta


Viimeiset kannen kiinnikkeet paikalleen, sisäpuolella. paikat olivat ahtaita, ruffisseinä kaartui ikävästi ja oli pakko ruuvata vinoon - ei tullut kuitenkaan kaaresta läpi  ;-)

 

Perjantai-illan ratoksi vielä päätypalojen puhdistus ja lakkausta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti